Apurahat 2007

Jaoimme diabetestutkimukseen 325 000 euroa. Summasta myönnettiin yksi kaksivuotinen apuraha (50 000 euroa/vuosi), viisi isoa 25 000 euron apurahaa ja 12 pienempää 4 000-15 000 euron apurahaa.

Määräaikaan mennessä apurahahakemuksia jätettiin 65, ja niissä haettiin apurahoja runsaan 2,5 miljoonan euron edestä. Kaksivuotista apurahaa haki seitsemän, isoa apurahaa 33, ja pientä apurahaa 25 tutkijaa.

Suurapuraha 100 000 euroa

Kari Alitalo, Helsingin yliopisto, tutkimukseen ”VEGFR-3 ja FOXC2 diabeteksen verisuonikomplikaatioiden estämisessä". Verisuonikasvutekijä (VEGF) on tärkein verisuonten uudismuodostusta ja läpäisevyyttä lisäävä geeni, ja sen on todettu aiheuttavan patologisia verisuonimuutoksia diabetespotilaille.

Tutkimushypoteesin mukaan VEGF-3:n estäminen on uusi keino ehkäistä silmänpohjan ja munuaisten verisuonikomplikaatioita. Geenien luentaa säätelevä geeni FOXC2 ohjaa rasvasolujen aiheenvaihduntaa, ja alustavien tulosten mukaan tämän geenin ylituotanto rasvasoluissa johtaa rasvakudoksen lisääntyneeseen verisuonitukseen. FOXC2:n toiminnan ymmärtäminen saattaa johtaa uusiin hoitomuotoihin tyypin 2 diabeteksessa.

Apurahat 25 000 euroa

Jaana Lindström, Helsingin yliopisto, Kansanterveyslaitos, tutkimukseen ” Diabeteksen ehkäisyn seurantatutkimus: Elintapaintervention vaikutus diabeteksen verisuonikomplikaatioihin”. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, vaikuttiko Diabetes Prevention Study (DPS)-tutkimuksen tehostettu elintapainterventio myös sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin ja sydän- ja verisuonitautitapahtumien kehittymiseen seurannan aikana. DPS-tutkimuksen satunnaistetun verrokkiryhmän lisäksi vertailuryhmänä tullaan käyttämään FINRISKI 1992 -terveystutkimukseen osallistuneita henkilöitä, joilla todettiin heikentynyt sokerinsieto, mutta joille ei tutkimuksen puitteissa annettu ohjausta tai hoitoa.

Heli Ruotsalainen, Oulun yliopisto, tutkimukseen "Adiponektiinin oligomeeristen muotojen syntymisen säätely". Rasvakudos erittää adiponektiiniä, jolla on diabetesta, ateroskleroosia ja tulehdusta estäviä vaikutuksia. Adiponektiinin pitoisuus on alentunut potilailla, joilla on metabolinen oireyhtymä. Tutkimuksen tulokset edesauttavat uusien hoitomuotojen kehittämistä ehkäisemään ja lievittämään tyypin 2 diabetesta.

Kaija Salmela, Helsingin yliopisto, tutkimukseen ”Avoin satunnaistettu monikeskustutkimus intraportaalisen tai intramuskulaarisen saarekesiirron onnistumisesta munuaissiirron yhteydessä”. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää edullinen istuttamispaikka haiman insuliinia tuottaville saarekkeille. Tässä tutkimuksessa saarekesiirto tehdään tyypin 1 diabeetikolle samalta luovuttajalta kuin munuaisensiirto, joten saarekkeet eivät lisää HLA-immunisaation riskiä. Potilaat satunnaistetaan saarekesiirron menetelmän suhteen.

Ismo Virtanen, Helsingin yliopisto, tutkimukseen "Haiman Langerhansin saarekkeiden tyvikalvoproteiinikoostumus ja endokriinisten solujen adheesio-ominaisuudet". Tyvikalvot ovat oleellisia useimpien elinten peruskudoksen toiminnalle: ne ylläpitävät solujen erilaistumista ja oikeaa toimintaa aikuisiällä. Alustavat tutkimustulokset osoittavat, että haiman saarekkeiden endokriinisolukolla on erityinen tyvikalvorakenne, jonka ymmärtäminen voi olla ratkaisevaa suunniteltaessa kokeita, joissa insuliinia tuottavia beeta-soluja yritetään viljellä soluviljelmissä.

Marja Vääräsmäki, Oulun yliopisto, tutkimukseen ”Raskausdiabetes äidin ja lapsen metabolisen häiriön riskitekijänä”. Äidin raskausdiabetes lisää vastasyntyneen sairastavuutta, mutta taudin merkityksestä lapsen myöhempään ennusteeseen on vähän tutkittua tietoa. Tarkoituksena on selvittää syntyneiden lasten sokeriaineenvaihduntaa sekä muiden metabolisen oireyhtymän osatekijöiden esiintyvyyttä pitkäaikaistutkimuksella. Tutkimuksessa kartoitetaan myös äitien myöhempää terveyttä ja erityisesti metabolisen oireyhtymän esiintyvyyttä.

Apurahat 4 000 - 15 000 euroa

Arno Hänninen, Turun ylipisto, 15 000 euroa, tutkimukseen "Mikrobiston ja ruokavalion vaikutus immuunijärjestelmään tyypin 1 diabeteksen synnyssä".

Petteri Arstila, Helsingin yliopisto, 10 000 euroa, tutkimukseen "T-solut ja autoimmuniteetti".

Eija Pirinen, Kuopion yliopisto, 9 000 euroa, tutkimukseen "Spermidiini/spermini N1-asetyylitransferaasia yli-ilmentävät hiiret aikuistyypin diabeteksen käänteismallina".

Mohan Babu, Kuopion yliopisto, 8 000 euroa, tutkimukseen "Terapeuttisen revaskularisaation stimulaatio diabeettisen kanin alaraajaiskemiamallissa angiopoietiini-2 ja VEGF-A 109 geeniterapian välityksellä."

Ronald Borra, Turun yliopisto, 8 000 euroa, tutkimukseen "Maksan, haiman ja luurankolihaksen rasvoittumisen vaikutus aineenvaihduntaan tyypin 2 diabeetikoilla".

Marc Gerrada-Giminez, Kuopion yliopisto, 8 000 euroa, tutkimukseen "Glukoosimetabolian tutkiminen polyamiiniaineenvaihdunnan suhteen muuntogeenisillä hiirilinjoilla".

Daniel Gordin, Helsingin yliopisto, 8 000 euroa, tutkimukseen "Valtimojäykkyys akuutin hyperglykemian aikana".

Mikko Honkasalo, Helsingin yliopisto, 8 000 euroa, tutkimukseen "Diabeetikkojen keskitetyn hoitomallin tuloksellisuuden vertailu väestövastuumalliin sekä keskimääräisiin suomalaisiin hoitotuloksiin keskisuuressa terveyskeskuksessa.”

Teemu Kalliokoski, Turun yliopisto, 8 000 euroa, tutkimukseen "Haiman insuliitin osoittaminen 18F-FDG:n ja CT-PET:n avulla tyypin 1 diabetekseen sairastuneilla aikuisilla".

Viveka Öling, Turun yliopisto, 8 000 euroa, tutkimukseen "Tyypin 1 diabetekseen liittyvät T-solualaluokat".

Suvi Koota, Kuopion yliopisto, 6 000 euroa, tutkimukseen "Tyypin 2 diabetesta ja valtimonkovettumatautia ilmentävän hiirimallin soveltaminen diabeettisten sydän- ja verisuonisairauksien tutkimiseen sekä uusien hoitomuotojen kehittämiseen".

Kristiina Huttunen, Kuopion yliopisto, 4 000 euroa, tutkimukseen "Biohajoavat aihiolääkkeet metformiinin ominaisuuksien parantamiseen".

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje